1. Mieti oma asusi
Mielestäni ensimmäinen asia, joka kannattaa miettiä edes pääpiirteittäin valmiiksi. Jos et hanki valmista asua, jonka mukana tulee asiaankuuluvat peruukit ja muut koristukset, ehtii kuukaudessa hyvin koota oman asun kasaan. Itse kokoan asuni omista vaatteistani, uusista ostoksista, kasvomaaleista ja kirpparin antimista, kuten aikaisempinakin vuosina. Kun tietää melko ajoissa, mitä tahtoo, ei pääse syntymään paniikkia.2. Päätä kellonaika ja päivämäärä
Aikuisten iltamiin parasta aikaa on toki viikonloppu, lastenjuhlat voi pitää vaikka sinä aitona halloweenina, eli 31. päivä, joka siis sattuu tänä vuonna sunnuntaille.3. Tee vieraslista
Vieraslista on toki tärkeää miettiä ennen kuin kutsujen lähetys on liian myöhäistä. Tee juhlien jälkeen myös vieraslista - nimittäin musta lista mahdollisista riehujista, huonosti käyttäytyneistä huurupäistä, liikaa ryypänneistä ja muista trouble makereista ja party poopereista. Muistat ensi vuonna, ketä ei kannata kutsua.4. Tee ja lähetä kutsut.
Vinkkejä löytyy ympäri Internetiä sekä tältä sivulta (toistaiseksi vasta yksi vinkki). Kannattaa lähettää kutsut tarpeeksi ajoissa, jotta vieraasi eivät suunnittele muuta kyseiselle illalle. On hyvä antaa aikaa vieraillesi myös miettiä asuaan, sillä jotkut todella haluavat panostaa ulkoiseen olemukseensa halloweenina! Kutsuista tulisi käydä ilmi tietysti aika ja paikka, mutta myös se, onko kostyymiin sonnustautuminen pakollista vai vapaaehtoista. Juhlan luonnetta voi kuvailla myös kertomalla hiukan tarjoiluista (esim. onko miestä väkevämpää tarjolla vai tuodaanko omia juomia sekä se, edellytetäänkö vierailta nyyttäri-perinteen tapaista herkkujen mukanaan tuomista) sekä muista juhlan aktiviteeteista. 5. Suunnittele koristelut
Mieti juhlien mahdollinen teema melko ajoissa, jotta voit hyödyntää kauppojen ja kirppisten antimia koko sesongin ajan ja kerätä rauhassa koristuksia taloosi. Myös askarteluille ja projekteille on hyvä jättää aikaa muutama viikko.6. Budjetti
Paljonko olet valmis maksamaan koristeluista? Entä paljollako tarjoat ruokaa ja juomaa vieraillesi, ja mitä oma asusi saa maksaa? Mukavaa, jos budjettia ei tarvitse miettiä, mutta ainakin allekirjoittanut on opiskelijana listannut hyväksyttävät summat eri aktiviteeteille ja rekvisiitoille. Eri asia sitten on, miten budjetissa pysyy...7. Mieti tarjoiltavat
Halloweenmaisia reseptejä löytyy pitkin nettiä, erityisesti englanniksi. Myös Kinuskikissalla on joitain halloweenreseptejä ainakin kakkujen ja leivonnaisten muodossa. Mieti myös, tarjoatko alkoholia vai pyydätkö vieraita tuomaan omia juomia. Sisällytä mahdollinen kehotus kutsuun.8. Suunnittele aktiviteetit
Mitä musiikkia soitat, millaisia pelejä pelaatte ja mitä muuta juhlissa mahdollisesti tulee tapahtumaan. Päivitän blogiin ennen halloweenia vielä suosikkipelejäni lähinnä aikuisten juhlia ajatellen.9. Hanki vieraskirja.
Jos kyseessä ovat isot kemut (tai miksei vähän pienemmätkin) saatat haluta hommata vieraskirjan. Se voi kiertää juhlavieraiden joukossa kynien kera, ja voit pyytää vieraitasi nimensä rustaamisen lisäksi piirtämään, kirjoittamaan runo tai mitä vain he haluavat! Kirjaa on hauska selailla myöhemmin, ja paksua opusta voi käyttää tulevinakin halloweeneina.10. Tee kaikki valmiiksi hyvissä ajoin
Hommaa asusi kuntoon jo viikkoa aiemmin, siivoa ja koristele talo jo paria päivää ennen juhlaa ja tee ruuat mahdollisuuksien mukaan valmiiksi jo edellisenä päivänä. Checklist-tyyppinen lista jääkaapin ovessa varmistaa, ettei mitään unohtunut. Näin saat nauttia rauhassa noitien ja hirviöiden juhlasta, koko päivän!Kuva: celebrations.com













